Haettiin poika kotiin äskettäin! On hän vaan niin söpö! Hamsuvauvoille on sitten mahdotonta olla menettämättä sydäntään! Kuvia tulen ottamaan myöhemmin. Terkuin Viivi
Odotan jo innoissaan huomenna saapuvaa Viliä! Kyllä häntä on odoteltukin, lähes viisi viikkoa. Mulle tulee kyllä huomisesta tooodella pitkä päivä! Mutta kai aika kuluu siinä läksyjä tehdessä ja koneella ollessa. Kävin tänään eläinkaupassa, josta mukaaan lähti ruokakippo(oli ihan pakko saada se, vaikka kuppeja onkin jo sata!), pikku pussi chincillahiekkaa ja suolakivi. Olin alunperin ostamassa juoksupuörää …
En keksinyt parempaakaan otsikkoa 😀 Mitäs tänne meille kuuluukaan? No, nyt voi jotenkuten sanoa, että minulla ns. ”hamsula”. Ostettiin Ikeasta kaksi pientä valkoista pöytää, joiden päälle laitoimme Murun ja Vilin dunat. Näyttää kivalta, kun pöytien alla on nätit tasotkin, minne voi laittaa kaikenlaista mukavaa. 🙂 Terkuin Viivi
…Haeteen meidän karvanakki kotiin! Oikeastaan poikaset olivat jo tänään luovutusiässä, mutta muutamista syistä saan omani vasta viikon kuluttua. En millään jaksaisi odottaa! Tein kaiken valmiiksikin jo alkuviikosta, että olisi valmista kun Vili saapuu kotiin. Hänen oikea nimensä on siis: Lavender”s Mocomochi.♥ Leikkasin Murun kynsiä äsken. Pelotti kamalasti, kun en ennen ole leikannut hamsun kynsiä! Onneksi …
Innostuin äskettäin kuvaamaan Murua ja meidän ”hamsuroinia”(Joita on kertynyt jo yllättävän paljon!). No, ei muuta kuin kuvia katsastamaan! -Viivi
Tervetuloa uutukaisen uuteen blogiini. Eli blogini kertoo lähinnä hamstereistani. Nykyään meillä asuu hamsu-pappa. Hänen nimensä on Muru-Mikael! Toinen hamsu meille on muuttamassa 30.9.-12. Kuvissa komeilee Muru. Muru on minun ensimmäinen hamsuni. Ja sen enempää ei oikeastaan minulta eläinkokemustakaan löydy. Pari pupua oli toki jossain vaiheessa. Sekä meillä asustelee aina välillä cairnterrieri. Hamstereilla käytämme dunia(joskus kyllä …